En tosin ole pitänyt käsissäni hovin päätöstä, mutta luotan muutamaan toimittajaan, jota ovat tottuneet tulkitsemaan lakitekstiä.
Päätöksen runkoa on, että alumiiniakun keksiminen ja kehittäminen, sekä varallisuuden kerääminen siihen tehtävään on ollut rikos. Siitä on nyt annettu tuomio. Partanen ei siis voi jatkaa akun kehitystyötä, koska jatketusta rikoksestahan sitä tuomiota vasta pätkitäänkin oikein kiimassa.
Oikeus siis asettui luonnontieteiden vastustamisen puolelle, päättäessään, että ko akku ei voi olla toimiva keksintö.
Se, että kymmenet keinottelijat ja rahoilleen helppoa voittoa tavoittelevat riskinottajat itkevät Partasen toiminnan perään, saattaa olla hyväksyttävää. Toiminnassa vaikuttaa olevan kieltämättä arveluttavia piirteitä, mutta olisi oikeus tuominnut vain niistä.
Toipuisiko Suomen oikeuslaitos ja tämä hyväyhteiskunta siitä, jos virolainen Päret Raivo Makelaare toisi ensi vuonna toimivan al-akun maahamme? Kuka peruisi sen tuomion Partaselle luonnontieteen kohdalta. Sauli Niinistökö presidenttinä 2020, kuin katollinen paavi Kopernikuksen tuomion satojen vuosien päästä?
Aulis