Joku oli jo ehtinyt kääntää amerikkalaisten sähköautomiesten "Don't wait for Detroit" sanonnan suomeksi "älä odota Pekkarista". Mutta Pekkarinenpa teki sen: Asetti työryhmän pohtimaan sähköautoilua Suomessa. - Kaikki Sähköautot - Nyt! projektin tiimoilla puuhattu julkinen näkyvyys ja lobbaaminen on osaltaan ollut auttamassa tilannetta siihen että näin pitkälle on nyt päästy.
Tähän mennessä pääministeri Vanhanen on jo ehtinyt todeta että käyttövoimaveron voisi sähköautoilta poistaa. Liikenneministeri ja ympäristöministeri ovat puhuneet samaan suuntaan myös. Valtio-valtiossavarainministeri Katainen sen sijaan on esittänyt varauksellisempia kannanottoja. Käänsipä hänen avustajansa asian näinkin päin: "Sähköautot ovat sinänsä kannatettava juttu, mutta miten takaat sen etteivät valtion verotulot alene?" (lainaus ulkomuistista.) - Niinpä.
Tuskin kukaan epäilee sitä etteikö valtio osaisi verot kerätä, nyt kyse on vain siitä että ilmastonmuutoksen kanssa on sen verran kiirus, että seuraavat 1-15 vuotta pitäisi tukea markkinoiden ja tekniikan muutosta aidosti vähäpäästöisempään suuntaan. Viimeisimmän, ainoastaan polttomoottoritekniikan sisällä operoivan, autoverotuudistuksen avulla saadut 8% päästöalenemat per auto eivät riitä oikein mihinkään. Sähköautoilla kun tuollainen 90% päästöjen leikkaus olisi aivan mahdollista saavuttaa.
Olen käynyt muutaman kerran sähköautoista eduskunnassa puhumassa, viimeksi viime keskiviikkona Liikennevaliokunnalle antamassa lausuntoa Valtioneuvoston ilmasto- ja energiapoliittiseen selontekoon. Jännää on se, että tiedon taso on edelleen alhainen ja että keskustelusta välittyy sellainen vaikutelma että sähköautoja suosivat kannustimet ovat järkeviä vain jos sähköautot ovat kunkin puhujan makuun riittävän hyviä teknisesti; siis ajomatkansa puolesta jne. Tämä on jokseenkin epäloogista. Voisihan sitä vaikka vain 20 km ajomatkaan pystyvällä sähköautolla pudottaa päästöjä sellainen ihminen, jolla on ko. autolle käyttöä.
Liikennevaliokunnalle ehdotin kolmen kohdan pakettia:
1) Käyttövoimaveron poistoa autoilta jotka pystyvät kulkemaan verkkovirrasta ladattavalla sähköllä.
2) Konversion työkustannusten ottamista kotitalousvähennyksen piiriin. (esim. 50% 3000 euroon asti menevistä työkuluista)
3) Tullin nykykäytännön kirjaamisen lakiin; sähköautoksi muunnettava ulkomailta tuotava auto saa vapautuksen tuontiverosta.
Työryhmä Sähköautot Suomessa aloittaa työnsä 13.3.2009 ja sen pitäisi saada työnsä valmiiksi 30.6.2009 mennessä. Työryhmän tehtäväksi on määritelty:
1. Arvioida sähköajoneuvojen laajenevaan käyttöön liittyvät kehitysnäkymät Suomessa huomioiden alan kansainväliset trendit.
2. Selvittää näiden kehitysnäkymien vaikutukset ja uudet liiketoimintamahdollisuudet suomalaisen elinkeinoelämän ja yritysten näkökulmasta ottaen myös huomioon muilla hallinnnonaloilla tehty työ.
3. Selvittää alan tutkimus- ja kehitystoiminnan tarpeet Suomessa huomioiden alan kansainvälinen kehitys ja yhteistyömahdollisuudet.
4. Määritellä tarvittavat teknologia- ja innovaatiotoiminnan toimenpiteet alan osaamisen ja liiketoiminnan vahvistamiseksi Suomessa.
5. Identifioida sähköajoneuvojen käyttöönottoa koskevia standardisoinnin, säätelyn ja verotuksen osa-alueita, joilla vaaditaan kehittämistoimenpiteitä Suomesssa.
Jäsenet tässä:
Petri Peltonen, osastopäällikkö TEM, pj
Juhani Tervala, osastopäällikkö, LVM, vpj
Martti Alatalo, toimitusjohtaja, FEVT Oy
Reijo Mäihäniemi, toimitusjohtaja, Efore PLC
Esa Hyvärinen, johtaja, Fortum Oyj
Mauno Ylivakeri, t&k-johtaja AGCO SISU POWER
Harri Turpeinen, johtaja, Neste Oil Oyj
Marja Hamilo, asiantuntija, Teknologiateollisuus ry
Kenneth Hänninen, johtaja, Energiateollisuus ry
Pentti Rantala, toimitusjohtaja, Autoalan Keskusliitto AKL ry
Pekka Puputti, toimitusjohtaja, Autotuojat ry
Jiri Räsänen, toiminnanjohtaja Sähköajoneuvoyhdistys SAY r.y.
Nils-Olof Nylund, tutkimusprofessori, VTT
Mari Vaattovaara, professori, Helsingin yliopisto
Juha Pyrhönen, professori, LTY
Pekka Vikkula, projektijohtaja, Espoon kaupunki
Vesa Peltola, asiantuntija, Motiva
Karoliina Auvinen, ilmasto-ohjelman päällikkö, WWF Finland
Martti Äijälä, johtaja, Tekes
Sirkka Vilkamo, teollisuusneuvos, TEM/Energiaosasto
Mari Rautavirta, ylitarkastaja, LVM
Leo Parkkonen, neuvotteleva virkamies, VM
Sihteeristö:
Saara Jääskeläinen, ylitarkastaja, LVM
Riitta Mansukoski, ylitarkastaja, TEM/Innovaatio-osasto
Ihan kattavasti asiantuntevaa porukkaa. Onpa mukana jopa vanhaa "laitetaan kuolleita dinosauruksia tankkiin" -osastoa edustava Neste Oil ;-)
Ihmetyttää miksi mukaan ei ole otettu Fingridiä. Noin suoralta kädeltä ajatellen, ainoa isompi sähköautoihin liittyvä asia, johon tarvitaan valtiovallan ja markkinoiden yhteistoimia liittyy juuri latauksen hallintaan: Miten saadaan sähköautojen lataaminen laajassa mitassa toimimaan niin ettei klo 18.00 ole kauheaa piikkiä? Yritin lobata Fingridin edustajaa mukaan, mutta ehkä tämä asia tulee riittävästi esille tälläkin kokoonpanolla.
Koetan bloggailla vähän työryhmän kulusta aina jokaisen kokouksen jälkeen.