Jos siihen regeniin pitää jotakin "hienoa" yrittää rakentaa liukkauden varalta, niin pysyttäköön yksinkertaisissa ratkaisuissa kustannusten kurissa pitämiseksi. Kuin myös vikaantumisen estämiseksi.
Amen tälle. Mutta voi vielä vaatia vähän miettimistä tehdä sellainen ratkaisu, joka käyttäytyy järkevästi ääritilanteissa. Vaakakupissa saattaa kuitenkin olla toisella puolella kustannuksia, toisella puolella turvallisuus. Joten mietitään ensin…
Jos sitten sellainen "kesä-autoilija" ostaa sähkiksen joka on "kädettömällä" tasolla oikaisemaan pieniä luisuja/yms tai ei osaa tunnistaa normaalia suomalaista talvikeliä?
Pointti oli se, että regenin keliä tunnistamattomalla toteutuksella konstruktio on lähtökohtaisesti hitaampi pysähtymään, huonompi kääntymään tai perältään liukkaampi kuin tavallinen auto.
Perusongelma on se, että regen voi ajatuksellisesti nykäistä jomman kumman vetävistä pyöristä lukkotilannetta vastaavaan tilaan. Ja kun regen tekee tämän ennen kuin kuljettaja pääsee varsinaisiin kitkajarruihin käsiksi, ongelmia voi olla tiedossa. Etuvetoinen ei käänny, takavetoinen tarjoaa kovallekin rattimiehelle jännittävää tehtävää yleisellä tiellä.
Jos regenin hidastuvuus riittää pidon hävittämiseen vetoakselilta, ohjattavuus lähtee regenin kytkeytyessä. Toisaalta missään peruskonfiguraatiossa ei saa vapaarullausta enempää hidastuvuutta ilman regeniä, koska regen kytkeytyy aina ennen jarruja. Kaikkein huonoin tilanne on silloin, jos regen kytkeytyy yhdellä kerralla täydelle teholle yhdellä kytkimellä.
Parhaimmillaan kuski saa valita ohjaamisen ja jarruttamisen välillä. Huonoimmillaan ohjattavuutta ei ole valittavissa hidastustilanteissa juuri lainkaan. Ja erona vanhan hyvän ajan ABS:ittomiin autoihin on pidempi jarrutusmatka.
ABS:n ja regenin yhteistoimintaa on aika vaikea arvata tai mallintaa. Regeniä voi vähän häiritä rynkytys, mutta voisi olla turvallista veikata, että käytös ei ole kovin ennakoitavaa. Samoin erilaiset pumppausjarrutuskikat voivat toimia, mutta ne yhdistettynä ABS:ään ja regeniin ovat hyvin hitaita tapoja tappaa vauhtia.
Ideaalinen sähköauto toimii tietysti siten, että sen ESC osaa käyttää myös regeniä fiksusti. Jos regen tai veto tuntuu aiheuttavan luistoa, sitten leikataan tehoa. Jarrujen ja sähkömoottorin vedon yhteispelillä ESC saa yhden vapausasteen lisää polttomoottoriin nähden.
Tämän tekeminen on kuitenkin muunnosautossa käytännössä mahdotonta. Joten täytyy keksiä jotain muuta.
Tässä näitä vaihtoehtoja:
1. Lämpötilan mukaan säätyvä regen
+ automaattinen
+ suhteellisen helppo elektroniikaltaan
- nollakelillä voi olla kesäkeli tai hillittömän liukasta, joten energiaa hukataan
2. ABS:n toimintaa vahtiva regen
+ turvallinen (kun ABS kokee luistoa, regen otetaan pois)
+ ei hukkaa energiaa turhaan
- kytkentä auton ABS-järjestelmään ei ole välttämättä yksinkertainen
3. Tappokytkin (kytkinpoljin)
+ helpohko toteuttaa
+ tuttu ajaa käsivaihteisiin tottuneille
- ruma ratkaisu
- vaatii kuljettajalta liukkaankelin osaamista
4. Riittävän laimea regen
+ helppo toteuttaa
+ turvallinen, jos regen rajoitetaan hyvin miedoksi (esim alle 1 m/s2)
- hukkaa suurimman osan regenin ilosta
5. Jarrupaineisiin sovitettu regen
+ ei ole kohtuuttoman vaikea toteuttaa
+ regen ei koskaan ole yksin, aina jarrutetaan myös levyillä
o jos regeniin tehdään kuollut alue alkuun, liukkaimmilla jarrutuksilla käytetään vain levyjä
- sovittaminen jarrujen käytökseen on vaikeaa
- hukkaa väistämättä aika paljon energiaa, koska kevyet normijarrutukset menetetään
6. Hidastuvuuteen sovitettu regen
+ voi huolehtia siitä, että hidastuksesta aina tietty prosentti otetaan regenillä
+ ei ole ihan kohtuuttoman vaikea tehdä kiihtyvyysanturilla
+ on tehtävissä suhteellisen turvalliseksi kaikissa pito-oloissa
- vaatii kompromissin turvallisuuden ja hyötysuhteen välillä
- moottorinohjausta pitää pystyä ohjaamaan kiihtyvyysohjeella
- paljon parametreja
7. Ei välitetä koko asiasta
+ helpoin toteuttaa
+ ei hukkaa energiaa
- syytä testata huolellisesti liukkaankelinradalla
- voi yllättäessään aiheuttaa henkilö- ja omaisuusvahinkoja
Saa valita. Tuota listaa katsellessani suosikkejani ovat numerot 2 ja 3 (vaikkakin pitkin hampain). Mutta minä olen tunnetusti turvallisuusasioissa ihan mamis. Ja ehkä joku fiksumpi keksii tuonne vielä parempia vaihtoehtoja.