Otetaan vastaan sähköauton akkuja
Älä suotta kärrää ongelmajätteeseen vanhoja sököjä sähköauton akkuja.
Jos ne ovat vielä fyysisesti ok niin voin noutaa ne testikäyttöön/elvytyskokeiluihin Turku-Hki-Tampere-alueelta.
Otetaan vastaan sähköauton akkuja
Forum
» ILMOITUSTAULU / SähköautoTori
» Otetaan vastaan sähköauton akkuja
Aloittanut: 
EV-dude
Päivämäärä: 05 Oct 2010 10:13
Keskusteluviestien lukumäärä: 12
RSS: Uudet keskusteluviestit
Päivämäärä: 05 Oct 2010 10:13
Keskusteluviestien lukumäärä: 12
RSS: Uudet keskusteluviestit
Vanhaa lyijyakkua ei voi elvyttää mitenkään. Jotkut ovat yrittäneet käyttää magnesiumsulfaattia sulfatoituneiden elektrodien konvertointiin. Lievästi sulfatoituneita elektrodeita on magnesiumsulfaatilla saatu osittain puhdistettua, mutta lisäyksestä johtuva itsepurkautuminen ja parametrien romahtaminen on tehnyt"korjatut" akut käyttökelvottomiksi. Akuilla on romuarvoa. Kuusakoski ja Stena ostaa.
150e/1000kg tarjoaa joku.. Kai sitten voin jotain niistä maksaakin jos jotain potkua löytyy.
Tarjoa jos löytyy nurkista.
Tietynlaisella pulssilataustekniikalla on mahdollista elvyttää useassa tapauksessa akkuja, jotka tavallisella lataustekniikalla ovat menneet jo kelvottomiksi. Tämä pätee monen tyyppisiin akkuihin. Olen esimerkiksi onnistunut elvyttämään vanhat akkuporakoneen NiCd-akut, joilla ei enää saanut käyttökelpoista vääntöä koneeseen. Ei ne kuitenkaan aivan uudenveroisiksi tulleet, mutta hämmästyttävän paljon paremmiksi kuitenkin.
Olen ladannut myös isoja lyijyakkuja samalla pulssilaturilla aivan hyvin tuloksin, mutta nykyinen laturini on aivan liian pienitehoinen pahoin sulfatoituneen isokokoisen akun tehokkaaseen elvyttämiseen. Tarkoitus onkin rakentaa tulevaisuudessa paljon tehokkaampi laturi samalla tekniikalla. Laturin tekniikka perustuu siihen että akkuun johdetaan hyvin lyhyitä, mutta voimakkaita pulsseja.
Tämä voidaan toteuttaa esim. kondensaattorin purkamisella akkuun tai käämiin vararastoituneen energian purkamisella akkuun, jolloin molemmilla tavoilla voidaan akun napoihin aikaansaada hyvin lyhyeksi hetkeksi jännite, joka voi ylittää moninkertaisesti akun nimellisjännitteen. Esim. jopa 300-400 V pulssijännitteitä 12 V akkuun on kokeiltu. Toisaalta kaksinkertainenkin jännite voi olla riittävä. Ratkaiseva tekijä on pulssin kokonaisenergia, joka pitää suhteuttaa akun kokoon. Jos akkua "lyö" liian lujaa, se voi räjähtää, kun siinä syntyy sisäinen valokaari. Pulssitaajuus * pulsssin energia = latausteho, jota ei pidä nostaa niin korkeaksi, että akku lämpenee merkittävästi.
Mainittakoon tässä että John Bedinin patentissa (US 6677730) on esitetty kytkentäkaavio ja kaikki komponenttiarvotkin tämän tyyppisestä pulssilaturista, jolla 12 V akkua tai rinnankytkettyä akkupatteristoa voidaan ladataan purkamalla siihen 24 V jännitteeseen ladattu 132000 uF elektrolyyttikondensaattoriparisto n. 1 s välein. Bedini on muutenkin varsinainen guru näissä asioissa. Kannattaa tutustua hänen firmansa tuotteisiin osoitteessa http://r-charge.com/.
Teoria tämän menetelmän taustalla on mielenkiintoinen. Akun elektrolyytissä virta ei kulje elektroneina, vaan positiivisina ioneina. Ionit ovat luokkaa 100000 kertaa raskaampia ja kömpelömpiä kuin elektronit. Kun akkuun johdetaan hyvin lyhyt pulssi, johtimien ja akkulevyjen elektronit ehtivät hyvin mukaan, mutta ionit eivät ehdi muuttaa suuntaansa yhtä nopeasti, jolloin hyvin lyhyen hetken ajan elektronien ja ionien kulkusuunta onkin sama. Teorian mukaan tämä johtaa ns. negatiivisen resistanssin syntymiseen ja tilanteeseen, jossa elektronit kertyvät suurin joukoin akkulevyille, kulkien poikkeuksellisesti jopa elektrolyysin läpi.
Tästä teoriasta en osaa kertoa paljoa enempää ja tuo elektronien kulku mahdollisesti elektrolyysin läpi tuntuu oudolta. Pääasia käytännön kannalta kuitenkin on, että menetelmä näyttää toimivalta ja näin ladatuista akuista voi saada vähitellen paljon enemmän energiaa ulos, kuin tasaisella virralla ladatuista akuista.
EDTA:n käytöllä ja magnesiumsulfaatilla on saatu liuotettua lyijysulfaattia, mutta akun purkausominaisuudet on ko. menetelmällä tuhottu. Uskolla ei akkuja korjata. Ainoastaan ostamalla uusi akku. Bedini et alii ovat humpuukimaakareita.
Oikosulkuun menneitä NiCd-kennoja olen myös palauttanut kondensaattoreilla ja myös toisilla ehjillä ladatuilla kennoilla. Mutta mitä tarkoitit sanalla whisker-? (Sanakirjan mukaan kuonokarva)
Minä en missään tapauksessa leimaisi John Bediniä humpuukimaakariksi. Hänellä on sentään vankka yli 30 vuoden kokemus alalta. Hänhän aloitti nuorena insinöörinä huippuluokan audiovahvistimien ym. äänentoistolaitteiden kehittelijänä, mutta kiinnostui sitten pian energia-asioista ja nimenomaan akkujen lataustekniikkojen parantamisesta. Hänellä on useita eri patentteja aiheesta ja on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu keksijä ja rakentelija. Tosin näyttää siltä että joissakin piireissä hän on saanut huonoakin mainetta, mutta niinhän se on aina, että toiset kehuu ja toiset moittii. Minulle ratkaisevaa suhtautumisessani Bedinin tekniikkaan on ollut tutkia ja kokeilla itse ja vetää siitä johtopäätökset.
Olenkin tutkinut näitä asioita todella paljon viime vuosina ja tullut vakuuttavasti siihen tulokseen että aikaisemmassa viestissäni kuvattu pulssilataustekniikka on todella toimivaa tekniikkaa. Omakohtaiset kokeilut vahvistavat asian minulle henkilökohtaisesti. Kysymys ei ole akkujen korjaamisesta uskolla, vaan sähköenergian syöttämisestä akkuun hyvin erilaisella tavalla, kuin mihin on normaalisti totuttu.
Siinä missä jatkuva virta johtaa väistämättä akun vähittäiseen heikkenemiseen ja kuolemaan, tämä pulssitekniikka antaa akuille aivan uudet mahdollisuudet ja parhaat tulokset voidaan saavuttaa, jos uutta akkua ei koskaan ladata tavalliseen tapaan, vaan alusta alkaen käytetään vain ja ainoastaan pulssilatausta hyvin lyhyillä ja erittäin nopeasti nousevilla pulsseilla. Tämän saavuttamiseksi mm. johtimien on oltava paksut ja lyhyet, jolloin niillä on pieni resistanssi ja pieni induktanssi. Tämänkin yksityiskohdan olen käytännössä vahvistanut oskilloskoopin avulla.
Pienellä pulssilaturillani, jota käytän nykyään jatkuvasti porakoneen akkujen ym. pienten akkujen ja jopa alkaliparistojen lataukseen, saadaan oskilloskooppimittauksen mukaan useiden kymmenien ampeerien virtapiikki, joka kuuluu aivan selvänä napsauksena akuissa. Virtapiikin maksimiarvo riippuu paljon akun kunnosta, eli käytännössä akun sisäisestä resistanssista, joka aina pienenee dramaattisesti, kun akku alkaa kuntoutua muutamien lataus/purkaus kertojen myötä. Tällä tekniikalla akku saa itse asiassa levätä suurimman osan latausajasta, kun pulssin kesto kokonaisjakson aikaan verrattuna on hyvin lyhyt.
Omatekoisen laturini pulssitaajuuden voi säätää 0,9-7 Hz. Purkauskondensaattorin jänniteeksi voi valita joko 25 tai 50 V. Kondensaattorin kapasitanssin voi valita kytkimellä joko 470 uF tai 1410 uF. Näillä säädöillä latausteho on säädettävissä n. 80 kertaisella alueella. Tällä laturilla voi ladata kaikenkokoisia pieniä ja vähän suurempiakin akkukennoja joko yksittäin tai enintään n. 20-30 voltin sarjakytkennässä tai myös rinnakkain. Laturi on näin ollen hyvin joustava, kun sillä ei ole mitään tiettyä nimellisjännitettä, kunhan akkujännite on aina reilusti käytetyn pulssijännitteen alapuolella ja latausteho säädetään sopivaksi kulloinkin ladattavalle akulle/akustolle. Kokemus akkujen latauksesta tällä pienellä vaatimattomalla multivibraattorin ohjaamalla (MOS-FETit tehokytkiminä) pulssilaturilla on niin ylivoimainen tavallisiin latureihin verrattuna, etten missään tapauksessa enää alkaisi lataamaan esim. akkuporakoneeni akkuja omilla alkuperäisillä latureillaan muuten kuin hätätilassa.
John Bedini on itseoppinut ikiliikkujakeksijä: http://en.wikipedia.org/wiki/John_Bedini . Suosittelen perusteellista tutustumista oivalliseen T.R.Cromptonin battery refrence book kirjaan. Kirjassa on selkeästi mallinnettu akkujen toimintaa.
Miksiköhän noita jatkuvasti kritisoidaan että rikkovat energian säilymislakeja, kun kerran on selvästi havaittu että energiaa otetaan ympäristöstä mm. esim. testilaitteen ympäristön lämpötila muuttuu.
Radiant energy on suunnilleen sama kuin RF energy..?
Miksiköhän noita jatkuvasti kritisoidaan että rikkovat energian säilymislakeja, kun kerran on selvästi havaittu että energiaa otetaan ympäristöstä mm. esim. testilaitteen ympäristön lämpötila muuttuu.
Jos onnistut tekemään laitteen, joka tekee ympäristön lämmöstä sähköä ilman lämpötilaerojen pienentämistä, niin olet keksinyt toisen lajin ikiliikkujan.
Toisen lajin ikiliikkuja ei riko energian säilymislakia. Sen sijaan se rikkoo termodynamiikan toista pääsääntöä (entropian kasvaminen) vastaan. Entropia on energiaa monimutkaisempi käsite, mutta kova raja sielläkin tulee vastaan.
Ikiliikkujien sotkeminen esim. Bediniin kuulostaa tarkoitukselliselta mustamaalaukselta.
Ei. Bedini hoitaa sen homman ihan itse. Tässä PESwikistä: "John Bedini has a natural ability with electronics. He does not work from a circuit diagram, though he knows how to read them and compose them. For him, the positioning and balancing of components comes as naturally as one who is gifted at playing the piano by ear. He can "compose on the fly." He has a natural feel for what diodes to use with what capacitors and transistors and transformers; what they do, and how they interact. He has worked with these building blocks, even making the from scratch for years. "
Tosin tämä tarina on enemmän hörhö-hifi-osastoa, mutta sopii se ikiiikkujiinkin. Kummassakin on se yhteinen piirre, että mitään ei koskaan voi mitata.
Radiant energy on suunnilleen sama kuin RF energy..?
Paha sanoa, kun tuon ikiliikkuja-alan tapa on sotkea termejä minkä ehtivät. Eikä kukaan koskaan viitsi näyttää mitään falsifioitavissa olevaa teoriaa tai puolueettomien tahojen toistettavissa olevia mittaustuloksia… Jos kyse on RF:stä, niin ilmassa leijuvan RF:n hyötykäyttöä kyllä tutkitaan ihan vakavastikin nykyään. Energiamäärät ovat kuitenkin pikemmin rannekelloluokkaa.
/forum/t-272330/otetaan-vastaan-saehkoeauton-akkuja#post-
