Liikenneministeri Kyllönen esitti ministeriön näkemyksiä sähköautojen verokohtelusta. Kyllösen puheista saattaisi päätellä, että sähköautoja tuetaan jo Suomessa varsin avokätisesti. Onko näin? Asiasta kertoo tarkemmin Ilta-Sanomat sivuillaan.
Päivämäärä: 20 Sep 2011 12:04
Keskusteluviestien lukumäärä: 5

Kyllönen voisi tsekkailla esim edes sen että käytetyn sähköpakettiauton dieselvero menee painon mukaan kuten kaikissa dieselpakettiautoissa. Kun sähköauto vielä painaa yleensä enemmän akkujensa takia niin on naurettavaa ja täydellistä asiantuntemattomuutta kuvaavaa toimintaa tarinoida höpöhöpöjuttuja. Niin, ja jos minulla on vanhempi henkilösähköauto niin mites nuo dieselverot mahtoivatkaan mennä? Tarvitaan siis valmistajan tai virallisen testilaitoksen antama todistus siitä että päästöt ovat nolla vaikka autossa ei ole edes pakoputkea ja silti Suomi ainoana maana maailmassa on oma-aloitteisesti keksinyt että sähköauton pakoputkesta tulee 60g päästöt! Tätä nollapäästötodistusta ei tahdo saada kun asia on niin itsestäänselvä. Viimeksi nauroivat PSA:lla Ranskassa (sekä Peugeotin että Citroenin puolella) kun yritin tuota paperia saada. Luo kovaa mainetta Suomelle. Kaikissa töissä ammattitaidoton henkilökunta saa lähteä muihin töihin. Tämä ei kait toteudu Suomessa kun me ollaan tämmöisiä neropatteja ja paljon viisaampia kun muut kansat yhteensä.

Voisi olla paikka uudistaa tuo ajoneuvoverotus.
Jos oikeasti halutaan olla teknologianeutraaleita, niin verotuksen pitäisi pohjautua niin energiatehokkuuteen kuin päästöihinkin. Tuohon mittariksi kelpaisi mm. montako kWh:ta kuluu per 100km. Suhteutetaan bensa- ja dieselautot samaan skaalaan oikean energiatehokkuuden mukaan. Ja unohdettaisiin siis jo vihdoin ajoneuvon massa. Siitä verotetaan käytönnössä jo ajoneuvon hinnassa ALV:n ja autoveron muodossa. Mitä sillä on väliä kuinka paljon terästä sitä liikutellaan, jos sitä saadaan liikutettua energiatehokkaasti? Ja sitten vaikka sähköyhtiöltä todistus sähköstä mitä käyttää, millä saadaan laskettua myös päästöt per kilometri. Perussähköllä tuo olisi (20kWh/100km autolla) luokkaa 30g/km ja ydinsähköllä ja uusiutuvilla puhdas nolla. Ja todistus sähkönmyyjältä näytettäisiin aina katsastuksen yhteydessä. Samalla saisi lisäkannustusta myös sähköntuotantotavan valintaan.
Niin ja käyttövoimavero todellakin jo mappi-ö:hön.
eHonda Electric Motorcycle
electricfinn.wordpress.com

On nyt kyllä Kyllösellä tainnut muutama yksityis kohta unohtua laskelmista Forttumin "pulla kaffeilla" nimittäin tuonti energian aiheuttama kauppataseen alijäämä ja polttonesteistä huomattavasti suurempi kansainvälinen päästömaksu.

Sähköautot kyllä ansaitsisivat ihan selkeitä veroetuja jo sen perusteella, etteivät niiden hyödyt valtion kassaan rajoitu vain energiapoliittisiin säästöihin tai hiilidioksipäästöjen vähentämiseen. Voiko esim. ihmishenkien arvoa mitata rahassa? Vaikka menetetyt verorahat joutuisi repimään jostain muualta, luulen että useimmat olisivat valmiita ne kulut maksamaan. Kyllä se vähän suoraan sanoen nyppii että rapakon takana Leafin saa etuineen 19 000 eurolla ja iMievin 16500:lla. Meillä ainakin tuplat tuosta. Kaikki valtion rahakirstuun. Jep jep.
Lainaus HSY:n artikkelista (9.5.2011): "Uusimpien arvioiden mukaan Suomessa kuolee vuosittain 1800 ihmistä ennenaikaisesti yhdyskuntailman hiukkasille altistumisen seurauksena. Hiukkaset aiheuttavat moninkertaiselle joukolle ihmisiä lievempiä haittoja: sairaalakäyntejä voinnin äkillisen huononemisen vuoksi, lisääntynyttä lääkityksen tarvetta, sydän- ja hengityselinoireita jne. Liikenne on yksi merkittävimmistä hiukkasten päästölähteistä, ja liikenteen päästöjen haitallisuus terveydelle on tunnettu jo pitkään."
eHonda Electric Motorcycle
electricfinn.wordpress.com
