Tämä hanke on lähtenyt varovaisesti liikkeelle.
Viisisataa sähköautoa on toki enemmän kuin sähköautoja on Suomen teillä liikenteessä ja enemmän kuin mikään kansainvälinen projekti tai yritys pystyy tarjoamaan. Jos yhteisö olisi firma, olisi sen liikevaihto heti alkuunsa 12 500 000 euroa (500 x 25 000 e). (Rahathan eivät kuitenkaan kulje näin: autojen toimituksessa on tarkoitus, että raha kulkee suoraan tilaajalta osien toimittajalle ja autojen toteuttajalle. Yhteisö vain toimii tämän mahdollistajana ja autojen ”tuotattajana”).
Viisisataa autoa on kuitenkin häviävän pieni määrä puhuttaessa Suomen n. 150 000 vuosittain myytävästä autosta tai maailmalla myytävistä miljoonista. Joku voi ihmetellä, mitä ihmettä kuvittelemme saavamme aikaan. Vastaus on: korkin auki ja pullonhengen vapaaksi.
Ensimmäiset autot osoittavat, että nollapäästöisiä sähköautoja voi tuottaa kohtuuhinnalla, laadukkaasti ja kilpailukykyisesti. Lisäksi jokainen tuotettu sähköauto on valtavan mainos sähköautoille ja hankkeelle. Kun Corolla rullaa ääneti taloyhtiön tai kaupan parkkipaikalle, kertyy sitä ihmettelemään yksi jos toinenkin. Mutta paras mainos on tietysti tyytyväinen autoilija, jonka ei tarvitse enää kantaa huonoa omaatuntoa päästöistään tai jonottaa tankkiautomaatille.
Hanke myös näyttää, että yhteisö voi tuottaa uusia tuotteita markkinoille, niitä itse kuitenkaan valmistamatta. Olemme mukana internetin uuden aallon vallankumouksessa, jossa kuluttajat ottavat sen vallan käsiinsä, joka heille oikeasti kuuluu: päättää mitä tuotteita he oikeasti haluavat. Kun autoteollisuus ei tuo sähköautoja omaehtoisesti markkinoille, me kuluttajat ”tuotatamme” ne.
Kuluttajat ovat jo nyt vaikuttamassa ja osallistumassa sosiaalisen median myötä monien yritysten tuotekehitykseen ja toimintaan. Siitä seuraava looginen seuraava askel on, että siirrytään suunnittelemaan tuotteet kokonaan itse (tai yhteistyössä yritysten kanssa) ja tilataan ne kimpassa valmistajilta. Mikään ei estä toimimasta näin kännyköiden, vaelluskenkien tai läppäreiden kanssa – tai autojen.
Kun samankaltaisesta tuotteesta on kiinnostunut riittävän iso massa, löytyy siitä joukosta tarpeeksi eri alojen ammattilaisia tuotteiden suunnitteluun ja hankkeen organisoimiseen. Meillä kuluttajilla se osaaminenhan on, ei sinänsä yrityksillä (hei, mehän niissä työskennellään!). Moni on valmis tätä osaamistaan jakamaan, kuten massiivinen avoimen lähdekoodin ohjelmien tuotanto jo osoittaa. Nyt siis Pekka Himasenkin suitsuttama hakkerietiikka on vain leviämässä myös immateriaalisten tuotteiden ulkopuolelle.
Netissähän moni yritys – kuten Amazon – toimii ”pitkän hännän” periaatteella, eli niiden tuotteiden parissa, jotka eivät syystä tai toisesta ole päässeet massamarkkinoille (siis itse häntää kantavaan elukkaan, jos jatkamme vertausta). Tällaisen hankkeet tulevat tarttumaan ensin hännästä tukevasti kiinni ja pistävät sitten koko koiran tanssimaan.
Kuka tahansa voi pistää tällaisen hankkeen pystyyn, saada sille kannatusta ja tekijöitä ja marssia sitten farkut jalassa teollisuusyhtiöön kysymään, josko suunnitelmien pohjalta voisi tehdä tilauksesta muutaman tuotteen "minulle ja parille kaverilleni".
Siis oliko se viisisataa autoa vähän? Miten olisi 5 000, 50 000, 500 000 tai 5 000 000?
Santeri Lanér huseeraa eritoten projektin nettisivujen parissa — vaikkei omasta mielestään internetistä mitään ymmärräkään. Siviilissä hän on valtiotieteiden maisteri, freelancer toimittaja, kouluttaja ja opettaja.