Tämä juttu perustuu todelliseen testiin täyssähköautolla.
Täyssähköautot ovat jo tätä päivää. Autovero on vain 5% (joka tosin lienee vain kateusvero kun muuta ei keksitä) ja sähkö halpaa (esimerkiksi 1900 km testimatkan latauskustannukset olivat 35 €). Autokaupasta saa toimivia täyssähköautoja kuten Nissan Leafin ja Tesla Model S:n ja lisää on tulossa (mm. saksalaisethan tuovat ensi vuonna markkinoille ison joukon täysähköautoja). Oma päivittäisen ajomatkan pituus ja tarve ratkaisee mallin valinnan.
Suomen junaverkosto on ollut jo vuosikymmeniä sähköistetty eikä sitä kukaan kommentoi mitenkään. Sähköbusseja kokeillaan. Autoteollisuuskin on viimein ottanut aimo harppauksen sitten 1900-luvun alun New Yorkin sähkötaksien. Mutta mikähän näissä sähköautoissa herättää kielteisiä tunteita? Puute bensan tai dieselin hajusta taikka riittävästä ajomatkasta? Tästä päätin itse ottaa selvää.
Jokainen ostakoon minkä auton itse haluaa. Itse päädyin Tesla Motorsin S 85 -mallii, jonka ajoin Hollannin Tillburgista Suomeen lokakuun 2013 lopussa. Matkaa kertyi noin 1900 km. Tein matkalla 5 latausta (n. 400 km välein ja latausajat olivat latauspaikan tehosta riippuen 2-4h). Kaksi latausta tehtiin yöaikaan hotellissa. Lataus tapahtui normaaleista latausasemista moottoriteillä ja kaupungeissa joissa voida ladata kaikkia Mode3 type2 22Kwh -standardia noudattavia ajoneuvoja. Hotelleissa oli standardit 16A 400 3-vaihepistokkeet (tuttu punainen pyöreä liitin). Viimeisin lataus tehtii Viking Grace -laivalla matkalla Tukholmasta Turkuun (laivan henkilökunnalle kiitos latauspisteen osoittamisesta ja loistavasta palvelusta!)
Pisin yhtäjaksoinen henkilökohtainen ajomatka yhdellä latauksella oli 445 km, jolloin energiaa oli jäljellä vielä 35 km ajoa varten. Tämä keskinopeudella 85-95 km/h, vakionopeussäädin päällä ja Radionovan soidessa kokomatkan ajan 3G liittymän yli netistä. Ohjaamossa +20C ja istuinlämmitin asennossa perusteho. Eli mukavuudesta ei juuri tingitty ajomatkan vuoksi. Toki hankaluuksiakin olisi voinut olla, jos vaikka olisin erehtynyt revittelemään Saksan A1-moottitiellä ja kulutus olisi huomaamatta noussut reippaasti. Mutta liikennettä oli niin paljon, että 90km/h oli kutakuinkin maksimi, jolla saattoi liikkua sujuvasti.
Yhteenvetona voisi todeta, että Tesla S sopii mainiosti matka-ajoon Euroopassakin, kunhan viitsii tarkistaa kaikki latauspisteet esim.Chargemap-palvelun kautta.
Ajoreittini voit katsoa google-mapsista.
Oma sähköautokipinä on saanut innostumaan asian edistämisestä laajemmin. Harmittaa, että esimerkiksi Viro on meitä valovuoden edellä kattavan latausverkoston rakentamisessa. Olisikohan myös Suomessa syytä tosissaan harkita uudelleen liikennepolitiikka ja luoda vastaava verkosto? Meillä on vesivoimaa, tuulivoimaa ja aurinkoenergiaa riittävästi päästöttömän energian tuottamiseen.
Mielestäni yksi hidaste latausverkoston kasvulle on ollut latausasemien korkea hinta. Edullinen ja luotettava vaihtoehto markettien, hotellien ym. käyttöön on puuttunut. Tähän yritän omalta osaltani tuoda muutoksen. Tuloksen voit käydä kurkkaamassa Telewellin sivuilta.
Telewell Oy
Toimitusjohtaja Markku Åberg