Jos jotain sähköautoja todella tarvitaan niin ne olisivat mielestäni konvertoidut sähköpakettiautot. Suomen kaikki yritykset ovat täynnä pakettiautoja. Veikkaisin, että hyvin moni yritys on valmis maksaamaan pakettiauton sähkökonvertoinnin jos se kulkisi riittävästi kilometrejä yhdellä latauksella n.300km eli yhden päivän ajot (normaali yrityskäytössä). Paketti autoissa olisi tilaa akuillekin ihan eri tavalla. Akut voisi sijoittaa esimerkiksi tavaratilan kattoon.
Voisi olla mielenkiintoinen ajettava tuollainen paku, jossa olisi keskikokoisen hevosen painon verran akkuja katossa. Tulisi otettua ainakin mutkat rauhallisesti ;)
Timo_S
Samalla pitäisi olla tarkkana pysäköinnin suhteen ettei tuuli tai huligaani pääsisi kaatamaan, ei kovin suurta heiluttelua tuommoinen paku vaatisi jos on 400kg katon tasolla vaanimassa.
Joo. Sama juttuhan se Corollassa on suunnitteilla. Koko paketti akkuja tulee katolle. Niiden ja katon väliin vielä 50 cm "ilmarako".
Just.
Eikö Corollaan olla akkuja laittamassa aika pitkästi konetilaan. Polttoaine säiliöntilan hyödyntämisestä olen kuullut heikosti, mitähän sinne on menossa? Tietysti pohja on aika likaista seutua (ainakin Suomen loskissa).
Pikku pakuun mahtuisi kaiken moista vaikka etuosa lattiasta olisikin 30-40 cm korkeammalla. Eikös se olisi hyvä painojakauman kannalta. Keskelle ja alas. Ei millään pahalla, mutta tiettyjen (elkat?) pakujen kohdalla näyttää siltä että kaarteet saa ottaa varovaisesti jo ilman kattokuormaa.
Aksu
Hieno ajatus!
Tuostahan voisi vaikka tehdä bisnestä! Eiku hetki… Siitähän on jo tehty bisnestä. Klikkaa tästä.
-Ryynänen-
Jos siihen pakettiautoon olisi tarkoitus saada mukaan edes 500 kg hyötykuormaa eikä vaan ajeluttaa sitä akkupakettia ympäri kaupunkia niin kuinkahan painavat akut siihen tarvittaisiin? Riittäisikö tonni vai pitäisikö alkaa heti sähkökuorma-autoa suunnittelemaan? Hetkinen, sama ongelma taitaisi niissäkin olla eli eiköhän siirrytä saman tien rekkakokoluokkaan, missä täysperävaunullisen rekan perävaunu olisi täynnä akkuja ja etummainen kuormatila jäisi jollekin kevyelle kappaletavaralle, vaikka styrox levyille. Samalla ratkeaisi toimintasädeongelmakin kun tyhjän akuston tilalle voisi laittaa aina uuden täyteen ladatun akkuperävaunun. Eikä tulis edes kalliiksi, varmaan jo miljoonalla eurolla saisi käypäsen akkuperävaunun eikä sen lataamiseenkaan menisi varmaan viikkoa enempää.
Elcatin speksit (täältä) väittävät seuraavaa:
Akuston paino 416 kg
Omapaino 1400 kg
Kokonaispaino 1600 kg
Eli 200kg hyötykuormaa saa kyytiin Lyijyakuilla, jos 416kg Lyijyt vaihtaa (saman kWh-määrän omaaviin) 140kg Li-Ioneihin, niin hyötykuormaa voi kipata kyytiin 476kg. Saa kai sitä rekankin tehdä tuota varten muttei ole mikään pakko. :-P
-Ryynänen-
Aiheesta löytyy aiempaa pohdintaa näistä:
http://www.sahkoautot.fi/forum/t-59485/ecar-ammattikuljetuskaeyttoeoen-henkiloe-ja-tavarankuljetuksessa
http://www.sahkoautot.fi/forum/t-64092/kuinka-saehkoe-moottori-toimisi-raskaassa-kuljetus-teollisuudessa
Tämä ketju siirretty yleisen sähköautokeskustelun puolelle.
t. Santeri
Sähkörekkoja on jo olemassa, tässä on yksi esimerkki:
Mulle tuli yllätyksenä, että näitä ElCatteja vielä saa ostaa ja vielä uutena! Nuo akustot voi vaihtaa uusiin kun akkuteknologia kehittyy. Aika hienon näköisiä. Hinta se 14.400 euroa.
Saisikohan tuollaisen ostettua ilman akkuja ja vaihtaisi itse sitten paremmat tilalle :)
Viimeksi kun kysyin niin sai ostaa ilman akkujakin. en muista minkä suuruinen oli hinnan alennus, mutta aikalailla yksiin meni uuden akkupaketin hinnan kanssa, mikä ei liene yllätys. :-)
-Ryynänen-
Kummoista osaamista vaatisi sitten laittaa omat paremmat akut tilalle jos ostaisi ilman akkuja?
Mut kyllä mun mielestä sais kulkea ainakin sen 90 ettei kaikki olis tööttäilemässä. Okei, asun kehä kolmosen olkopuolella (reilusti yli 300km). Mutta reilusti kulkeva (140) s-auto kyllä kiinnostaisi.
-Aksu-
Sähköpakut ovat siis täällä Suomess jo vahvasti. Siis oikeesti. Jos jengi sanoo, että on niin vaikeata olla ympäristöystävällinen niin siitä vaan ostamaan tuommoinen Elcat paku. Johan säästyy bensaa. Itse ostaisin tuommoisen mutta kun kerrostalossa asustelen enkä voi ladata missään. Siis ostaisin siitä huolimatta, että henkilöauto sopisi paremmin minulle.
Ihme muuten, että ElCat ei tarjoa noita jo paremmilla akuilla? Jo NIMH akut olisi jees eikä välttis tarvitse edes vielä LI-ION. Pitäisi vaan soittaa tuonne ja kysyä paljon maksaa ilman akkuja. Sitten vaan omat NIMHIT tai LIONIT kehiin. Luulen, että ElCatin suosio voi nousta pienellä markkinoinnilla ja kehittämisellä suomessa oikein reippaasti! Go for it! Harkitsen tuommoista vaikka minulle olisi kyllä enemmän henkilöautolle tarve!
Elcat Oy
Minkkikatu 1-3,
04430 Järvenpää
Puh: 09 271 0698
Fax: 09 292 2043
Email: elcat(at)elcat.fi
Huolto: 050 564 6116
Olin yhteydessä ElCatiin ja he ovat tuomassa uutta mallia kehiin jo tämän vuoden loppupuolella!
"Päivitetty Elcat Cityvan on saatavilla loppuvuodesta. Siinä on 30kW AC moottori ja Litium rautafosfaatti akusto. Hinta autolle akkuineen tulee olemaan lähempänä 40 000 euroa. Uusi auto 14kW DC tekniikalla ilman akkuja maksaa 11 000€."
Tuolla akustolla pitäisi huippunopeudenki nousta. Toivotaan, että hinta tippuu kunhan uusi akkuteknologia van yleistyy ja halpenee.
Ai tammonen Suomen reppanako sähköautojen aallon huipulla. Paskat!!!
Kyllähän koko ajan tylee Ruattista, Uk:sta, Germaaniasta ja muualta viestiä että latausinfraa ollaan rakentamassa ja sähköautoja ollaan tukemassa, mutta miten vain on koto-Suamessa. Erikois-eko-auto-lisäveroa ollaan suunnittelemassa, ettei vain todella harvinaiset pioneerit vain pääsisi liian halvalla.
Pelkääköhän ne sitä että lapsen lapset laittaa papan kuvan seinälle kunnia riviin veteraani isopapan rinnalle. Olisihan tuollainen ihan alentavaa.
Vai ajatteleeko hallitus että koska heidän maasturia janottaa ei muutkaan saa päästä yhtään halvemmalla.
Aksu
Hetkinen hetkinen… siis Suomen alkuperäinen sähköautotuotanto olisi käynnistymässä uudestaan? Mutta tämähän on mahtawa uutinen! Kun vanhoja Subarun koppeja ei enää saa glidereina, niin ilmeisesti joku uusi toimittaja löytynyt. Hintahan karkaa tavalliselta ihmiseltä, mutta nämä onkin ammattikäyttöön. Ja akkujakin on sitten kai n. 30 000 € edestä, jotta pitäisi ajokapasiteetinkin olla ihan toista luokkaa.
Oliko Aksu päässyt kiinni johonkin rajoitetusti jaeltuun tietoon? Tuollainen eko-sakkovero kuullostaa niin oudolta kuin olla voi kaiken Vanhaselta kuuluneen löpinän jälkeen.
Jos ne alkavat tehdä Elcatteja johonkin uuteen koppiin perustuen (toivottavasti, mikäli hinta oikeasti menee lähemmäs 40 000e ja tietysti toteutuu jos täsmää ettei Subarun koreja enää valmisteta), niin sehän tarkoittaa jotakin autoa joka olisi toivottavasti turvallisempikin; ABS, turvatyynyt ja modernimpi (ehkä isompi) ja turvallisempi kori? Pakkohan tällaiset asiat on sisältyä niin kovaan hintaan + sutjakka kiihtyminen, 100 km/t ja piiiiitkä toimintasäde :).
Jos suorityskyvyn lisäksi turvallisuuskin olisi pävitetty ja uudesta Elcatista tulisi myös 4-paikkainen versio (niin kuin siitä vanhasta mallista on ollut), niin sitten hinta olisi ainoa este hankkia sellainen perheautoksi…40 000 e on paha, saisi olla alle 30 000 e…mutta minkäs mahtaa. Mielenkiintoista nähdä mitä sieltä tulee ja mitä maksaa.
Eko-sakkovero? Mieluummin korotetaan bensan ja dieselin hintoja, ei ainakaan lasketa nykyisestä. Kyllä minuakin autoa tankatessa ottaa päähän - ei se hinta, vaan se TUOTE mitä autoon valutan. Niiden litkujen päälle voisi vielä laittaa humanitaarisen kärsimyksen -sakkovero. Samalla esim. ydinsähkön päälle voisi lätkäistä joku lisävero.
Sähköautoilija: "Eko-sakkovero" tulee vain mieleen kun seuraa minkälaisia toimia valtion konttori tekee. Sähköautoillekkin käyttövoimavero. Etteivät vain pääsisi liian halvalla…
Kun vertaa vaikka suomen ja saksan valtioiden asennoitumista vaihtoehtoisia energioja (metaani) kohtaan ja siltä osin pien-yrittäjyyden helpotuksia on valtiolla minun nähdäkseni "vastustan kaikkia uutta" asenne. Vanhanen on poikkeus, ainakin puheiden mukaan.
Robert75: Samaa mieltä. Näin verot menisi niille ketä kuluttaakin (mm mä) öljyä. Sitä pitäisi konpensoida antamalla ammattiliikenteelle jotain verohelpotuksia, ettei kävisi liian raskaaksi.
Autovero?: Siirtyi oikeaan suuntaan. Pikkuautot halpeni, isot autot (maasturit) kallistui.
Aksu
Ettei verotuksen totuus unohtuisi niin lasketaan kuinka paljon 40000€ myyntihinnasta maksetaan autoveroa:
40000*10%*1,22= 4880€. Näin verottaja "palkitsee" nollapäästöisen auton ostajan.
Eli lähes viisi tonnia veroa nollapäästöisestä autosta! Ei siinä sen jälkeen yksi muutaman satasen vuotuinen käyttövoimavero tunnu enää missään. Näin niitä sähköautoja "tuetaan".
Nykyisellä verotuksella auto kannattaa rekisteröidä henkilöautoksi koska pakettiautoille vero ei ole päästöihin perustuva ja siksi vero on pakettiautona suurempi kuin henkilöautona.
Milloinkas se käyttövoimaveron piti poistua sähköautolta? Ja Aksu on tietenkin oikeassa että ammattiliikenteen pitää saada verohelpotuksia jos öljyn hinta nousee vielä. Mutta siviilihenkilönä minulla on enemmän mahdollisuuksia valita kuinka kuljen. Itselläni on 110 km päivittäinen työmatka ja kuljen sen enimmäkseen kimppakyydillä tai bussilla (omaa autoa käytän todella harvoin ja siihenkin on lähiaikoina tulossa sähköinen vaihtoehto). Ja saan hyväksyä sen jos työmatkojen hinnat hieman nousevat, niin kauan kun ne hoidetaan fossiilisilla polttoaineilla. Toisaalta suolainen öljyn hinta saa tietysti myös sähköbussien kehitykselle vauhtia (ja hybridiversioiden). Sama koskee muuta raskasta liikennettä. Kaasukäyttöiset bussit ovat jo askel parempaan. Mutta ei asia saa tulla liian raskaaksi ammattikuskeille - sehän taas saa aikaiseksi myös kärsimystä, vaikka ei nyt toivottavasti ruumiita synny niin kuin öljypolitiikassa.
Kyllähän koko ajan tylee Ruattista, Uk:sta, Germaaniasta ja muualta viestiä että latausinfraa
Tässä vielä vähän lisää vettä Aksun myllyyn: China Accelerating Construction of EV Charging Stations. :-D
Siitä vain, Sähköautoheppu, käännä vain veistä haavassa.
-> Suomi on paska paikka.
Toisaalta kun vertaa vaikka Suomen ja Usa:n sosiaalihuoltoa niin aipä ole enää paska… Tai sen Kiinan.
Vaikka ei se pikalatausinfra ole tietysti mikään ykkösjuttu pitkän päältä akkujen terveyden ja hyvinvoinnin kannanta. Eipä se paljoa ole vaadittu että laittaa yöksi latuuksiin. Taloyhtiöltä vaikka jatkuva tolppa paikka. Sehän on se parempi vaihtoehto.
Aksu
Joo eipä ne pikalatauspaikat ole kovinkaan tarpeelliset näin heti alkuun.
150km ajomatka kerralla riittää päivittäiseen ajoon varsin hyvin. Siis vaikka työmatkaksi, töissä tapahtuu lataus ja taas on 150km matkaa.
Pidemmille matkoille voi lainata naapurin diesel sierran.
Antti R
Ihan kivahan tuo ElCatti on, mutta siihen kun ei tuppaa mahtumaan tavaraa tarpeeksi firman käyttöön. Kokoluokkaa Hiace, Transporter tms. sähköisenä 250 - 300km ajoilla per lataus. Omaan tarpeeseen 150km per yö-lataus ja n. 2 tunnin pikalautauksella 100km lisää riittäisi.
Tuon luokan pakuihin kun saa katto korotuksen, niin ei monessakaan tapauksessa lattian korotus haittaa niin paljon. Tottahan se nostokorkeus kasvaa, mutta tila pysyy vakion korkuisena kattokorotuksella.
Pakulla jossa akut ovat katossa en en ajaisi kaupungissa olenkaan, ääritilanteissa varmaan kuperkeikka edessä. Ja voisin väittää että ainakin PK-seudulla n.70tkm vuodessa ajava pääsee kokeilemaan niitä autonsa rajoja ainakin kerran tai kaksi, itsestään riippumattomista syistä. Räyhäkkäämpi kuski ihan omastakin takaa.
Kun kerran talon "leiväntuoja-autot" ovat hybridejä, niin miksei "huolto-autokin" olisi saman suuntainen. Valitettavasti hybridiä ei ole pakuksi tarjolla ihan heti ja sähköinen olisi käytön huomioon ottaen fiksumpi (=edullisempi käyttää).
FD
Kuinkahan litium-akut sitten kuormittavat luontoa. Väistämätöntähän tämä on, mutta tulee varmasti muutamia ongelmajätekaatopaikkoja lisää.
Mikä on ongelmajätekaatopaikka? Ongelmajätteet hävitetään tietääkseni ekokemillä luontoa kuormittamatta ja raaka aineet kierrätetään












