<<<< Takaisin pajan etusivulle
Tällä kaneetilla asiaa alustin EV-sähköpostilistalla:
Niin foorumilla kuin tällä keskustelulistallakin on aika ajoin otettu esille tullaus ja tullin päätökset. Mukaan on myös lain perustelua. Mikäli olen oikein käsittänyt, tullivapaus perustuu ainakin osin siihen että konvertoitavat sähköautot on voitu perustella tulevan tutkimuskäyttöön. Jos 500 autoa tuodaan Saksasta ja muutoinkin pidetään mekkalaa semi-teollisesta massavalmistuksesta, mikä takaa ettei tulli ota toista kantaa?
Tullin tiedottaja on perhetuttu, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan tässä taannoin asiasta. Lupasi että voi viedä asiaa auto-osaston päällikölle tarvittaessa. Myös tullin tietohallintojohtaja on vanha gaiffari ja alustavasti tietoinen sähköautoprojektista (olkoonki ettei tästä tullauspuolesta jostain syystä tullut puhetta), sikäli kun siitä asemasta on tähän soppaan lusikan pistämistä.
En osaa muotoilla, mitä tullilta pitäisi kysyä. Työstetän tätä pajassa vaikka nollapisteestä kunnes meillä on joku selkeä kysymys esitettäväksi tullille.
KYSYMYS TULLILLE:
Meillä on näitä autoja tarkoitus tuoda Saksasta ja repiä niistä osia pois ja tehdä niistä sähköautoja. Tullilla ollut ihan bueno periaate että menevät verovapaasti, mutta nyt on kavereilla pikku huolta ettei jatkossa onnistuisikaan. Voisiko tulli ystävällisesti kertoa periaatteet auki niin ettei tule yllätyksiä?
- vanhat tapaukset
- lakipykälä, jossa näistä verovapauksista, että käytäntö säilyisi & muuttuisi pysyväksi??
***
Ehdotukseni:
Sähköautot – Nyt! on yhteisöllinen hanke, joka tekee sähköautosta jokaisen kukkarolle sopivan. Hanke onnistuu tässä tavoittamalla kriittisen massan sähköautosta haaveilevia kuluttajia, joiden edusmiehenä hankkeen ammattilaiset toimivat neuvoteltaessa komponenttien ja autojen sarjatuotannon kustannuksista. Ensimmäisessä vaiheessa kriittisen massan rajaksi on laskettu 500 sähköauton yhteistilaus, jolloin perheluokan sähköauto voidaan toimittaa tilaajilleen aivan samaan hintaan kuin vastaavia autoja myydään autoliikkeissä polttomoottorilla varustettuina. Tällä hetkellä kyselymme vastanneista jo n. 250 hankkisi hyvin tai erittäin todennäköisesti kyseisillä ominaisuuksilla olevan auton.
Hankkeen auto toteutetaan päivittämällä käytettyjen nykyautojen tekniikka. Polttomoottori poistetaan, samoin kuin kaikki siihen sidoksissa oleva mekaniikka ja osat. Näiden tilalle autoon istutetaan tämän päivän huippua edustava teknologia: kestomagneettimoottori, litium-akkujärjestelmä sekä kokonaisuutta hallinnoiva ajoneuvotietokone.
Verotuskäytäntö ei ole yksiselitteinen tämän tyyppisessä tapauksessa. Pyydämme periaatepäätöstä siitä millä tavoin autoverotus tullaan toimittamaan. Päivitettävät autot tullaan hankkimaan EU:n alueelta koska sopivien mallien saatavuus Suomesta on rajoitettua. Muutostyö tehdään suomessa joko yksityisesti tai yritysten toimesta. Autoilla ei tule olemaan yleistä myyntihintaa koska muutostyöt tehdään yksilöllisesti. Hankittavat autot tulevat olemaan hintaluokassa 5 – 10 000 euroa Saksassa. Suomessa tehtävän muutostyön arvo tulee olemaan n. 20 000 euroa.
Ensisijaisesti toivomme että sähkökäyttöisiksi muutettavista autoista saisi täyden vapautuksen autoverosta. Tämä on ollut käytäntö tähänkin asti yksittäistapauksissa. Verovapautta puoltaisi myös se että nämä autot antavat tuotekehityksen kannalta tärkeää tietoa mm. akkujen toiminnasta todellisessa käytössä. Autojen toiminnasta kerätty tieto tulee olemaan vapaasti kaikkien halukkaiden hyödynnettävissä.
Jos täyttä vapautusta autoverosta ei myönnetä niin pyydämme selvittämään autoveron laskennan perusteet sähkökäyttöiseksi muutetusta käytetystä autosta. Mikä on sovellettava veroprosentti ja miten määritellään hinta josta vero lasketaan.
- Mika