Vieraskynä

Blogissa kiinnostavat vaikuttajat eri aloilta kertovat miksi he valitsisivat sähköauton.

Matti Vanhanen: Suomi autoteollisuuden murroksessa sähköautojen tekijäksi

1258636698| %e %b %Y

414.jpg

Lauantai 7.11.2009

Parhaillaan Helsingin messukeskuksessa on käynnissä messutapahtuma, jonka yhtenä osana on sähköautoja esittelevä tapahtuma lukuisine keskusteluineen. Alakerrassa esittäytyy maaseutu Elma-tapahtuman merkeissä ja metsämessut energiapuuosastoineen. Kaikki nämä tukevat ajatuksellisesti toisiaan - ilmastonmuutokseen vastaamista ja biotaloutta. Kävin sähköautotapahtumassa eilen ja siteerasin siellä yhtä edeltäjistäni puolueeni puheenjohtajana: Santeri Alkiota kesäkuulta 1921: "Olen jo näkevinäni nykyisten raskaiden autojen sijasta sähköautoja, jotka kulkevat sirosti, ääntelemättä, haisematta kuin ajatus". Alkio on ennustanut milloin Euroopan yhdysvaltoja ja milloin sähköautoja. Visionisti hän oli. Kesti 90 vuotta nähdä nuo sirosti kulkevat ajopelit.

Suomi on ollut sivussa maailman autoteollisuuden miljardeista ja kymmenistä miljoonista työpaikoista. Nyt tuo teollisuus elää murroskauttaan ja tällaisessa murroksessa on mahdollisuus tulla myös sivusta ja nousta uuden ajan airueksi. Tähän Suomen pitää tähdätä.

Suomeen on jo syntymässä Euroopan ensimmäinen autotehtaista riippumaton merkittävä akkutehdas. Olin sen harjannostajaisissa Varkaudessa muutama viikko sitten. Uudessakaupungissa Valmet alkaa tuottamaan norjalaiselle autotehtaalle sähköautoja lähikuukausina aluksi noin 10 000 auton vuosituotannolla. Valmis auto on messuilla nähtävänä. Lisäksi meillä on valtava määrä erilaista sähköteknistä osaamista, joka nyt pitää hyödyntää ja kaupallistaa. Messuilla on esillä eCorolla - suomalaisen vapaaehtoisjouko avoimena yhyteistyönä syntynyt. Siinä on luotu malli, jolla vanha polttomoottoriauto muutetaan sähköautoksi.

Euroopassa on ainakin 300 miljoonaa ja USA:ssa yli 200 miljoonaa polttomoottoriautoa. Ne ovat käytössä ja tuottamassa hiilidioksidipäästöjä seuraavat 20 vuotta ellei niiden polttoainetta muuteta enemmän biokomponenttia sisältäväksi tai muuteta niitä sähköautoiksi. Kumpikin on mahdollista ja kummassakin Suomesta voi löytyä tekijät.

Valmetin osastolla havaitsin, että ala odottaa yhä selkeyttä sähköautojen verotukseen. Miksi sähköautoilta peritään dieselmoottoreihin kytketty käyttövoimavero ja mikä on uuden sähköauton hankintaan kytketty autovero. Verotuksella pitää suosia uuden tekniikan läpimurtoa!

(Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin pääministeri Matti Vanhasen Keskusta Online blogissa 7.11.2009)


Comments: 23 | category: Blogit, tiedotteet ja uutiset / Vieraskynä: Miksi haluan sähköauton?


Blogin aiemmat postaukset

Martti Tiuri: Sähköautojen tutkimusta lisättävä

1226162587|%O ago (%e %b %Y)
Autoliikenne aiheuttaa lähes viidesosan ilmastonmuutosta kiihdyttävistä kasvihuonekaasupäästöistä. Vielä suuremman osan se tuottaa terveydelle vaarallisista pienhiukkaspäästöistä. Liikenteen nopea kasvu pahentaa tilannetta. On välttämätöntä vähentää sekä kasvihuonekaasupäästöjä (KHK-päästöjä) että pienhiukkaspäästöjä...
Comments: 10 | category: Blogit, tiedotteet ja uutiset / Vieraskynä: Miksi haluan sähköauton?

Jukka Isotalo: Epäkorrekti vastaus

1220896116|%O ago (%e %b %Y)
Olen miettinyt miksi olen kiinnostunut sähköautoista. Voisin kertoa, että haluan osaltani olla mukana kehittämässä merkittävää tuotetta, jolla saadaan liikenteen päästöt kuriin. Tai että haluan antaa lapsilleni vastuullisen aikuisen mallin. Tai jotain muuta jaloa. Mutta se olisi hienostelua ja teeskentelyä...
Comments: 0 | category: Blogit, tiedotteet ja uutiset / Vieraskynä: Miksi haluan sähköauton?

Antti Majava: Sähköautolla päin tuulimyllyjä

1206913255|%O ago (%e %b %Y)
Kun yhdistää Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu ja Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos –Nyt kirjojen sisällöt, alkaa maailma sähköautojen ympärillä hahmottua. Ideologinen usko kontrolloimattoman talouden luonnonmukaisuuteen on estänyt tehokkaat toimet lämpenemisen hidastamiseksi. Ympäristöpolitiikka on nähty vapaakaupan ja siis globaalin talouden vihollisena. Toisaalta uusliberalismin keulakuva Margaret Thatcher perusti Englannin ensimmäisen ilmastonmuutoksen tutkimusyksikön. Naomi Kleinin kirjan keskeinen väite on, että uusliberalistinen maailmantalous hyötyy katastrofeista ja jopa ruokkii niitä. Ei voi välttyä ”hyötymisen” ajatukselta, kun tajuaa että tietoa ilmastouhasta on ollut, ja mitään sen välttämiseksi ei ole tehty...
Comments: 8 | category: Blogit, tiedotteet ja uutiset / Vieraskynä: Miksi haluan sähköauton?

Risto Isomäki

1203959913|%O ago (%e %b %Y)
Perheemme nykyinen auto on pikkuinen Renault Clio, vuosimallia 1996. Sekään ei ole kaikista pahin mahdollinen vaihtoehto, sillä silloin kun voi ajaa kahdeksaakymppiä (tai vähän alle), pirssimme polttoaineen kulutus jää maantieajossa selvästi alle viiden litran. Kaupungissa autoamme ei juuri käytetäkään, siellä kaupungissa oma auto on yleensä ennemminkin riesa kuin resurssi. Mutta olen kuitenkin päättänyt, että seuraava auto jonka hankimme, saa kyllä jo luvan olla jonkinlainen sähköauto...
Comments: 0 | category: Blogit, tiedotteet ja uutiset / Vieraskynä: Miksi haluan sähköauton?

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License